sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

ENNAKKOTIEDOISTA POIKETEN ENSIMMÄINEN LAUSE EI SISÄLTÄNYT TÄSMÄLLISESTI KATSOEN KIELIOPILLISTA SUBJEKTIA EIKÄ PREDIKAATTIA.






Kahden pimeyden välillä.


Kahden pimeyden välillä.


Kahden pimeyden välillä.

3 kommenttia:

Mummo kirjoitti...

1. Pimeyksiä on kaksi. Lymyillään niiden välitilassa. Tai ollaan pingotettuna välille: pää toiseen ja varpaat toiseen. Sairaalan pyöräsänkyjä työnnetään joko päästä tai varpaista käsin sen mukaan, onko ruumis kuollut vai elävä. Tiesitkö tätä? En muista, kummin päin.

2. Ollaan kahden kesken, ainakin välillä, toisinaan. Tosin toista ei tunnu olevan, jollei sitten tuo pimeys. Tai kaksi. Joten kahden ei voi olla, koska pimeydet vievät ne kaksi paikkaa ja muu olisi jo kolmas pyörä.

3. "Kahden" onkin yksikön ekan persoonan verbinmuoto. Luontevinta olisi luulla, että lähden pimeyden välillä, silloin, kun on vielä pimeää, koko väli, koko matka, välimatka. Vaan mitä tehdään, kun kahdetaan?

Aurinkomorsian kirjoitti...

Rakas Mummo: kohdalliset havaintonne ovat osapuilleen ne kun vaihtelevalla kirkkaudella lausetta sepittäissä mielessä kimmelsi. Mistä kiitos. Kaksiminen, kahtuminen tuskin heti tuo mieleen kuin sovellettua pariutumista. On silti pari muutakin dimensiota.

Vanhempi runoilija kuvasi jossain elämää pääskysen lennoksi rikkinäisten akkunain läpi aitan läpi, yöllä, siis pimeydestä pimeyteen mutta valoisamman hämärän läpi. Siis jotta lause kuvaa koko elämän ja sen päissä ovat nämä laajat pimeät.

Ja jos lause on ensilause, kaivettu jostain tusinan vuostuhannen takaa ja tähän korjattu. Ja kaikki sen jälkeen tulleet lauseet ovat vain tämän lauseen parafraaseja, joissa on sitten näitä subjekteja, predikaatteja ja muuta joutavaa hämäysten ja muitten mutaatioitten tähden.

Tai vielä: kun sama on kolmasti, on pimeys aina tulkinnassa. Siis rivien välinen.

thedamagedone kirjoitti...

Muuan (kaiketi) uudempi runoilijahan korvasi "aitan" "synkillä kaduilla" ja "tuhansilla silloilla". Ja vielä väitti olevansa yksin tyhjällä tiellä.