Maulun? Kun ei yhtään ymmärrä, mikä tai kuka maulu on, jää vain ihmettely siitä, että maulun kanssa oli jotakin.
Tämä aforismi jäsentyy mielessäni näin:
Lauseessa ei ole subjektia (kun suomi ei käytä muodollista). Ei kukaan eikä mikään ollut.
Kerrotaan kyllä, miten oli (se, joka ei siis ollut). Oli niin ja näin. Näin on jossakin tässä lähellä. Niin on kauempana, mutta määrittelemättömämmin. Yhtaikaa oli siten kuin tässä nyt ja toisin.
Ja semmoista oli maulun kanssa. Entä maulua ilman? Varmaan tässä on jokin svetisismi tai pari, mutta se ei suhdetta mauluun poista. Jossakin on minän oltava, koska on "näin".
Olikin: -kin-liite kertoo, että tämä kaikki tulee yllätyksenä.
Rakas Mummo: katat uutterasti sen alan, ympyrän, horisontin kun on täytynyt mielessämme mennä sijoiltaan havaittuamme präntätyssä aikakauskirjoituksessa oheisen totuuslauseen. Vai oliko se sanomalehti? Lapsuksiahan on kaikkialla. Ellei tarkoitteena ollut tarkoitus olla paikka Malesiassa, Ranskassa tai Kongossa, mieleen rynnistäisi Maula, kiehtova tieteenharjoittaja, jonka tutkimattomia teitään käyvä muisti sijoittaa jonnekin Tötön suhteelliseen läheisyyteen.
Muisti ei palvele. Ja silti tapauksella, muistikirjaan viennillä oli todistajia, lehden ääreen palattiin ja sitä hämmästeltiin. Luultavasti kysymys on taiteesta: "piano kuului mutta laulu ei" taikka "romaanit tempasivat mukaansa mutta olion taulut ei", "veistokset puhuttelivat, taulut niukemmin". Tai jos kyse ei olekaan lapsuksesta: lehden julkaisija kattaa vertauskuvallisesti kaikki vertauskuvalliset pesät. Kattaa ja on autisti.
Deiktiset tulkinnat ja kysymykset subjektista ovat uutisia. Ja yllätyksenä tuli myös jottei suomessa ole muodollista tai piillettyä subjektia (emme usko tätä vieläkään). Tässäkin havaitset syvästi mitä lause mukanaan joutuu raahaamaan, millainen köynnöstö raivattava, ytimen tullaksi näytteille. Joskus (80-luvulla?, 60-luvulla?) hyökyessämme lukuisampina eri opistojen portaissa, silloilla, oli loputon leikin aihe "il-y-a", on, siis että jotakin on. Ymmärsin että puhe oisi da-seinista. Mutta nyt tuli jouluna joku vanhus (Badiou?) ja kuvasi iljan harmaaksi, kauhuksi, jonka perustalle jokaisen henkilön niin omakohtainen kuin yleinen oleminen... niin mitä? Lepää? Rakentuiksee? Sijaantuu? Kerrostuu?
2 kommenttia:
Maulun? Kun ei yhtään ymmärrä, mikä tai kuka maulu on, jää vain ihmettely siitä, että maulun kanssa oli jotakin.
Tämä aforismi jäsentyy mielessäni näin:
Lauseessa ei ole subjektia (kun suomi ei käytä muodollista). Ei kukaan eikä mikään ollut.
Kerrotaan kyllä, miten oli (se, joka ei siis ollut). Oli niin ja näin. Näin on jossakin tässä lähellä. Niin on kauempana, mutta määrittelemättömämmin. Yhtaikaa oli siten kuin tässä nyt ja toisin.
Ja semmoista oli maulun kanssa. Entä maulua ilman? Varmaan tässä on jokin svetisismi tai pari, mutta se ei suhdetta mauluun poista. Jossakin on minän oltava, koska on "näin".
Olikin: -kin-liite kertoo, että tämä kaikki tulee yllätyksenä.
Vai kuinka te tämän sanoisitte, A-mor?
Rakas Mummo: katat uutterasti sen alan, ympyrän, horisontin kun on täytynyt mielessämme mennä sijoiltaan havaittuamme präntätyssä aikakauskirjoituksessa oheisen totuuslauseen. Vai oliko se sanomalehti? Lapsuksiahan on kaikkialla. Ellei tarkoitteena ollut tarkoitus olla paikka Malesiassa, Ranskassa tai Kongossa, mieleen rynnistäisi Maula, kiehtova tieteenharjoittaja, jonka tutkimattomia teitään käyvä muisti sijoittaa jonnekin Tötön suhteelliseen läheisyyteen.
Muisti ei palvele. Ja silti tapauksella, muistikirjaan viennillä oli todistajia, lehden ääreen palattiin ja sitä hämmästeltiin. Luultavasti kysymys on taiteesta: "piano kuului mutta laulu ei" taikka "romaanit tempasivat mukaansa mutta olion taulut ei", "veistokset puhuttelivat, taulut niukemmin". Tai jos kyse ei olekaan lapsuksesta: lehden julkaisija kattaa vertauskuvallisesti kaikki vertauskuvalliset pesät. Kattaa ja on autisti.
Deiktiset tulkinnat ja kysymykset subjektista ovat uutisia. Ja yllätyksenä tuli myös jottei suomessa ole muodollista tai piillettyä subjektia (emme usko tätä vieläkään). Tässäkin havaitset syvästi mitä lause mukanaan joutuu raahaamaan, millainen köynnöstö raivattava, ytimen tullaksi näytteille. Joskus (80-luvulla?, 60-luvulla?) hyökyessämme lukuisampina eri opistojen portaissa, silloilla, oli loputon leikin aihe "il-y-a", on, siis että jotakin on. Ymmärsin että puhe oisi da-seinista. Mutta nyt tuli jouluna joku vanhus (Badiou?) ja kuvasi iljan harmaaksi, kauhuksi, jonka perustalle jokaisen henkilön niin omakohtainen kuin yleinen oleminen... niin mitä? Lepää? Rakentuiksee? Sijaantuu? Kerrostuu?
Lähetä kommentti